Voi meitä vanhoja haaskoja!

    - Hirveetä, kun ei ollut Vihreetä!


Marketin nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla
kerrralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää
satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin.

Hämmentyneenä vanharouva selitti anteeksipyydellen, ettei hänen
nuoruusaikoinaan ollut tietoakaan Vihreästä Ajattelutavasta. Kassa vastasi:
Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet
tarpeeksi ympäristöstä.

Oikeassahan hän oli ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia Siihen
aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka
sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja
täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä
siis todella kierrätettiin.

Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa
ei ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet
300-hevosvoimaiseen autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä
olevaan lähikauppaan.

Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia
miettineet.

Lastenvaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä
kertakäyttöisiä. Pyykki kuivattiin narulla eikä energiasyöpössä 220 voltin
virtaa käyttäävässä vempaimessa tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat
vaatteet ihan oikeasti. Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi
jääneet vaatteet, eivät aina upouusia.

Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.

Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta
joka huoneessa. Ja teeveeruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä
koko Pirkanmaan. Keittiössä tehtiin ruokaa ja hämmennettiin ja
sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä.

Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja
sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai
kuplamuovia. Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla
koneella. Meillä oli työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri. Me pidimme
lihaskuntoa yllä työnteolla emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla.

Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia
silloin ollut.

Me joimme lähteestä tai vesikraanasta kun janotti, sen sijaan että
olisimme joka kerta käyttäneet muovi- tai pahvimukeja. Täytimme täytekynät
musteella emmekä ostaneet heti uutta kynää kun muste loppui. Ja vaihdoimme
partahöylän terän heittämättä koko kapinetta roskiin kun terä tylstyi.

Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon, ja
lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan eikä äidin tarvinnut
hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua. Kotona oli yksi pistorasia
eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille
laitteille. Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka
on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan
satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän pitsapaikan.

Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia
me olimme, kun meillä ei ennenvanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?

Lähetä tämä jollekulle toiselle itsekkäälle seniorille, jolle taas joku
näsäviisas nuori saarnaa ympäristönsuojelusta.

Ja nuorille,joiden luulet/uskot ymmärtävän!