Vaikka pakkanen on paukkunut ja lunta on tullut tulvimalla, ei se meidän menojamme ole paljon hillinnyt.

 

Tässä TV-ohjelman kuvauksessa kisa kävi kuumimmillaan.

Tammi-helmikuun vaihteessa jännitimme kuka on Suomen tuleva presidentti, jos ei nyt ihan jännitetty mutta mielenkiintoiset vaalit kuitenkin ja yllättävätkin. Nyt jo tiedetään kuka on meidän presidenttimme seuraavat 6 vuotta ja varmasti hoitaa pestinsä hyvin, sillä onhan hän "koko kansan presidentti".

TAIDENÄYTTELY MUUTTUI KAPAKKAREISSUKSI

Helmikuun helistessä, suuntasimme Sinebrykoffin taidemuseoon tutustumaan, mut kas kummaa, jokin informaatio katkos oli jossakin tapahtunut ja varaamaamme opastusta emme saaneet. Olihan se hieman pettymys, varsinkin niille jotka eivät olleet aiemmin vierailleet ko. museossa. Aikamme asiaa pähkäiltyämme suuntasimme askeleemme kuuluisaan SALVEEN ja sen vielä kuuluisampia silakoita nauttimaan.

Salve on yli sata vuotta vanha merimieskapakka Hietalahden rannassa ja edelleen hyvin suosittu ruokailupaikka, eikä suotta, silakat olivat mitä maukkaimpia ja annoksilla oli myös kokoa, kuten kuvasta huomaatte. Kun vatsat oli täynnä harmitus taidenäyttelystä haaleni ja innolla suunnittelemme uutta "kapakkareissua".

"Kapakkatunnelmaa"

Elannon näyttämön esittämä "Leipätehtaan naiset" näytelmän oli myös ihan mukava "nostalgia pläjäys" nuoruutemme 60 luvun ajankuvaa hahmottavana esityksenä.

 

Maaginen kuva maestro Leif Segerstamista, otin kuvan pimeässä studiossa ja muutaman metrin päässä maestrosta aika hauska kuva, vaikka tarkkuus on sitä sun tätä.

Hieman valoisampi kuva studiosta, Segerstam on kyllä oikein PERSOONA ja sana hänellä on hallussa, Oli todella mukava seurata "sanailottelua" Hyvien ja Huonojen uutisten kuvauksessa.

Viime viikolla vielä meillä oli tilaisuus päästä nauttimaan musikaalista "Katri-Helena".

 

(kuva kopsattu Kaupunginteatterin mainoksesta)

Eitys oli todella upea ja nautittava, vaikka minulla ei mennesä ollut kovin suuria odotuksian, tai ehkä juuri sen vuoksi, niin ilta oli mitä viihdyttävin ja antoi positiivista energiaa rutkasti. Nyt kestää taasen nää talven tuiskut.

Tällaista "sälää" tällä kertaa........