Helteisenä elokuun aamuna, alkoi kauan odotettu kesän toinen 1.-päivän  "UMPIMÄHKÄ" matkamme. Matkaan lähdimme jo kukonlaulunaikaan ja kenelläkään ei ollut tietoa mihin mennään. No, aika nopeastihan selvisi, että bussimme suuntasi turunväylälle. Pientä jupinaa kuului, "että taasenko Turkuun", sinnehän me tosiaan menimme, mutta "taasen" sana unohtui kyllä nopeasti, niin erilainen matkamme oli, kuten kirjoituksesta tulette huomaamaan

  

 

Bussimme ajoi suoraan Aurajoen rannassa sijaitsevaan Vaakahuoneen laituriin, jossa meitä odotti höyrylaiva UKKOPEKKA.

Höyrylaiva s/s Ukkopekka on viimeisiä liikenteessä olevia höyrylaivoja, sekä ainoa säännöllisessä reittiliikenteessä oleva höyrylaiva Suomen merialueilla.

 

 

 

 

 

 

 

Laivalla nautimme 3:n eri sortin keittolounaan, höystettynä saristolaisleivällä. Keitot olivat maukkaita ja jokainen ruokailija tuli varmaan kylläiseksi. Itse ihastuin maukkaaseen kalakeittoon santsiannos ei enää meinannut mahtua masuun. Ahneella on ...

 

Laivalippu jo antoi viitteitä tulevasta.

 

Kuvasin lautasliinasta Turunsaaristo karttaa ja kun tarkasti katsoo niin yläreunassa on paksummalla viivalla merkitty reittimme. Kapteeni selosti koko matkan ajan reittiämme, mutta ikävä kyllä en saanut mitään selvää ympärillä olevan hälinän ansiosta, (eli en kuullut selostusta), harmi, harmi, mut reittimme oli aivan ihanaa puikkelehtimista tiheän saariston sokkeloissa.

Laivamatkan aikana oli mukava rentoutua ja arvuutella päivän ohjelmaa.

 

Kuvasin myös Ukkopekka-sillan.

(Googlattua tietoa)Ukko-Pekan silta on vuonna 1934 ja 1986 valmistunut, Naantalissa sijaitseva, kaksiosainen ja -aukkoinen teräsbetonikaarisilta, jolla on pituutta 211 metriä. Silta on rakennettu Raumakarin päälle, ja se kulkee Naantalinsalmen ylitse ja yhdistää Luonnonmaan mantereeseen. Vuonna 1986 viereen rakennettiin uusi silta, jolloin vanha jäi kevyenliikenteen käyttöön. Ennen siltaa liikennöinti mantereen ja Luonnonmaan välillä tapahtui lossilla.

Silta on saanut nimensä Suomen tasavallan presidentin P. E. Svinhufvudin lempinimestä "Ukko-Pekka". Alkuperäisen sillan vihki käyttöön itse P. E. Svinhufvud ja uudemman Mauno Koivisto. Ukko-Pekan silta on suojeltu Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa.^[1] Sillan alitse kulkevan veneväylän alikulkukorkeus on 11 metriä.

 

Naantali on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Se perustettiin keskiajalla birgittalaisluostarin ja sen kaupunkia edelleen hallitsevan kirkon ympärille. Kaupungin perusti kuningas Kristofer Baijerilainen, joka siirsi alun perin Maskun Karinkylään perustetun (1438) luostarin Naantalin kirkon yhteyteen vuonna 1443. Luostarille myönnettiin oikeudet kaupankäyntiin, ja kaupunki alkoi kasvaa sen ympärille. Kaupungista tuli myös merkittävä pyhiinvaellusten kohde. Naantalin vaakunan kirjaimet vg tulevat Karinkylässä sijainneen luostarin synnyinpaikan latinankielisestä nimestä Vallis gratiae (Nådendal, ’Armon laakso’).

Luostari suljettiin 1500-luvulla uskonpuhdistuksen jälkeen. Tämä merkitsi kaupungille suurta lama-aikaa, jonka aikana kaupunki tunnettiin luostarin perintönä lähinnä kudotuista sukistaan. Lamaa kesti 1700-luvun puoleen väliin saakka. Tällöin kaupunki sai tullipuomin ja tullikamarin.

 

 

Kylpylätoiminta Naantalissa alkoi jo 1723 kun Viluluodon terveyslähde avattiin. Toiminta vakiintui kuitenkin vasta 1863 kun kylpylä siirrettiin kaupungin rantaan kirkon alapuolelle. 1868 valmistui edelleen toimiva ravintola Kaivohuone. Vanhan kylpylän toiminta päättyi kysynnän vähetessä 1863.

 

Vanhakaupunki henki Ruotsin-vallan aikaista historiaa.

 

Luostarillakin oli oma olut tupa.,, ja taitaa toimia edelleen, mut tuskin nunnien ylläpitämänä.

 

 

 

 

Pieni tihkusade piti meidät "tuoreena"

Naantalissa on Suomen kapein katu, Mariankatu (nykyinen Paavonpolku), leveys 1,27 metriä.

 

Hienosti entisöityjä vanhoja rakennuksia.

 

Tämä peilihän oli oikein "vekkuli" ns. juorupeili, mistähän niitä saisi. Tällaisen peilin kun asentaa, pystyy arkiaskareita tehdessään seuraamaan mitä kadulla tapahtuu - kuka menee minnekin - kenen kanssa - ja missä kunnossa. Toki itselleni ei siitä olisi iloa, kun ikkunastani näkee vain vastapäisen toimistorakennuksen.

 

Kultaranta toivotti meidät tervetulleiksi, näin upealla kukka-asetelmalla.

Matkailijalle Kultaranta merkitsee tutustumistaLars Sonckin kauppias Alfred Kodelinille suunnitteleman ja vuonna 1916 valmistuneen graniittilinnan ympärillä olevaan puutarhaan.

Kultarannan maisemapuutarha on arkkitehtoonisen puutarhatyylin ensimmäisiä edustajia ja parhaiten säilyneitä esimerkkejä Suomessa. Kultarantaan kuuluu myös suuri metsäpuutarha.

 

 

 

Alfred Kordelinin muistomerkki, itselleni hän tuntui läheiseltä, koska on omistanut myös Jokioisten kartanon ja äitini oli hänen torpparinsa tytär. Vierailin edellis viikonloppuna Jokioisten kartanon maisemissa.

 

 Oppaamme kertoili mielenkiintoisia tarinoita Kultarannan eri vaiheista.

 Puutarhan punaisen osan kukkaloistoa. Tämän hetken suosikki kukkani leimut, olivat loistossaan.

Nykytaidetta josta en ymmärrä mitään.

 

 

Annikki oli varustautunut matkaan tarpeellisella sateenvarjolla, johon oli präntätty matkalle sopiva teksti "Antaa sataa kulttuuria" hihihii, vain Annikki osaa olla ajantasalla.

 

Tyylikäs sini-valkoinen puutarhan osa, suihkulähteineen.

 

Jep, suihkulähde! jonka suihku nousi ehkä viiden sentin korkeuteen. Oppaame mukaan "Kekkosen aikana" se kohosi ainakin puolen metrin korkeuteen, mut se oli Kekkosen aikaan se, kaikki muuttuu... ja mihin suuntaan.

 

 

Upeat graniittiportaat veivät puutarhasta päärakennukseen (sorry, kuva on väärässä asennossa) Sieen olikin aika siirtyä eteenpäin...

 

Ja ei kun Merimaskuun, joka ilmeisesti nyt on Naantalia.

 

Merimaskun Rantamakasiini ravintola toivotti meidät tervetulleiksi "kovallateellä", joka tarjoiltiin sievistä peltimukeista ja iloksemme saimme vielä mukit matkamuistoksi.

 Tosin pirtua ei ollut saatu lähiaikoina ja jouduimme tyytymään korvaavaan koskenkorvaan, mut maistui se kuitenkin. Respti kuulemman oli että, puolet pirtua ja puolet teetä.

  

 

 

 

 

 

  

Sisällä ravintolassa nautimme kahvit ja aivan älyttömän herkulliset saaristolaisleivät, lohi- ja katkarapulevitteillä. Namanam, vieläkin herahtaa vesi kielelle.

 

 

Voittajan ilme, saaristolaisleipä toisessa kädessä ja kovaateetä toisessa, kelpaahan siinä hymyillä.

 

Sieltä oli mukava poiketa varsinaisiin pirtumaisemiin. Kultaranta-resortin päärakennuksen kivijalkaan rakennettuun näyttelyyn.

Suomen pirtusota on aina innostanut suurta yleisöä, lauluntekijöitä ja teatteria myöten. Liittyyhän siihen uskomattoman kiehtovia ja jännittäviä tarinoita ja seikkailuja niin virkavallan kuin salakuljettajien näkökulmasta, yhteiskunnallisia ja sosiaalipoliittisia vaikutuksia unohtamatta. Ja onhan kolmetoistavuotta kestänyt kieltolaki historiallisesti merkittävä ajanjakso, josta jotkin tavat vielä tähänkin päivään juontavat.

 

Rahastonhoitajamme Anja piti holta budjetistamme. ( Taidettiin hieman ylittää kun niin tarkasti senttejä lasketaan) Hihhii, vitsihän se, kyllä me aina huutomme vastaamme.

 

 

 

Varsinaisessa pirtumuseossa ehdin vain ppipahtamaan ja napsaamaan muutaman kuvan. Opas kertoi, että kuvassa olevan taulunkehykset oli rakennettu vartavasten pirtun salakuljetusta varten. Aika kekseliästä, eipä tulisi ekaksi mieleen epäillä komenataulun olevan pirtua täynnä, varmaan useampi litra kehyksiin mahtui.

Kiinni jääneitä salakuljettajia varten oli myös rankaistusvälineitä.

 

Vielä kotimatkalla poikkesimme Muurlan lasitehtaan kahvioon iltapäivä kahveille ja kyllähän ne taasen maistuivat makoisten leivonnaisten kera.

 

 

 

Hieno idea pöytäkoristeeksi. Elävää murattia lasiastiassa, selkeä,kestävä ja tyylikäs.

 Kahvitauan aikana Eila ehti hieman jumppaamaan ja verryttelemään jäseniään.

Näin olimme valmiita viimeiselle matkaosiolle kohtikotia. Reissupäivämme oli lopuillaan ja kaikki olivat tyytyväisiä ja iloisia, niin monipuolinen ja paljon ohjelmaa sisältävää päivää harva pääsee kokemaan. ONNISTUNUT hieno reissu. Nyt kun kirjoitan matkasta aikaa on kulunut jo jokusia viikkoja, mutta helposti matkan eri vaiheet palautuvat mieleen ja "kovateemuki" kulkee mukanani, jospa sitä jossakin tarvitsisi.