Me reippaat ja uteliaat Pasilan Eläkkeensaajat starttasimme taasen odotetulle umpimähkämatkalle leppeänä puolipilvisenä päivänä jo tutuksi tulleelta Junailijanaukiolta. Kello oli vajaa kahdeksan, mutta kaikki olivat valmiina kokemaan yllätyksiä ja jännittämään matkakohteitamme. Silmä tarkkana seurasimme mihin suuntaan bussimme lähteekään ja mikä mahtaa olla matkakohteemme. Arvailuja heiteltiin jos jonkin laisia, mutta parin tunnin ajelun jälkeen pysähdyimme viehättävään pikkukaupunkiin HAMINAAN.

Raatihuoneen tori oli eka pysähdyspaikkamme ja siellä oli käytettävissä "hotelli helpotus", sieltä myös matkaseuraamme liittyi kunniapuheenjohtajamme Raune Riihinen, joka on ollut perustamassa yhdiststämme. Samoin viehättävä ja asiantunteva Hamina oppaamme???, joka elävästi ja havainnollisesti kertoi Haminan syntyä ja sen merkitystä maamme historiallisissa tapahtumissa.

 

Viehättäviä, vanhoja puurakennuksia oli raatihuoneen ympäristössä.

 

 

Johanneksen kirkko, tällä paikalla solmittiin Haminan rauha 17.9.1809. Tässä taasen netistä napattua historia tietoa, se nyt vaan on niin, että oon tosi huono kirjoittamaan muistiinpanoja joten vähän lunttailen. Mielestäni historiamme on niin värikästä ja olemme olleet "pelinappulana" suurvaltojen kisailuissa, joten kertaus lienee paikallaan.

Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Ruotsi luovutti Haminan rauhassa Venäjälle koko Suomen, mukaan lukien Ahvenanmaan. Ruotsin tuonaikaisessa hallinnossa Suomen suuriruhtinaskunta ei ollut autonominen hallintorakennelma, vaan kuusi Ruotsiin kuuluvaa lääniä. Tämän vuoksi luovutettavat alueet määriteltiin sopimuksen 4. artiklassa lääneinä: Ruotsi luovutti Venäjälle Kymenkartanon, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun läänit sekä itäosan Länsipohjaa. Sopimuksen 5., 10. ja 17. artikloissa, jotka koskivat eräitä alueluovutuksen vaikutuksia, kuitenkin käytettiin näistä alueista nimitystä Suomi.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Suomalaiset vapautettiin Haminan rauhassa uskollisuudenvalastaan Ruotsin kruunulle, ja Ruotsi sitoutui noudattamaan Napoleonin mannermaasulkemusta Yhdistynyttä kuningaskuntaa kohtaan.

Ruotsin jo 1700-luvulla Venäjälle menettämät Suomen osat, toisin sanoen Uudenkaupungin rauhassa luovutetut Suomenlahden ulkosaaret, läntinen Karjalankannas, Viipurinlahden länsirannikko ja Turun rauhassa luovutetut alueet, mutta myös Suomen alueeseen aiemmin kuulumaton entisen Käkisalmen läänin eteläosa eli yhteisnimitykseltään Vanhana Suomena tunnettu Suomen kuvernementti yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812.

Autonominen Suomi oli Venäjän osa itsenäistymiseensä asti (1917).

 Runsas ja monipuolinen lounas nautittiin Haminan Varuskuntakerholla, josta nappasin taasen historia tietoa netistä.

Arkkitehti Alexander Theodor af Deckerin (1838-1899) piirtämä rakennus valmistui vuonna 1863 kadettikoulun johtajan asunnoksi.

Tyyliltään lähinnä uusgotiikkaa edustavan asuinrakennukseen muutti ensimmäisenä Vehkalahdelta kotoisin ollut kenraalimajuri Edvard Gustav af Forselles. Rakennuksen sisustus henkii 1800-luvun loppupuolen kertaustyylejä suurine pariovineen korkeine ikkunoineen. Salin kaksi koristeellista kaakeliuunia, muhkea kattolista sekä parkettilattia antavat vielä nykyisinkin oivan kuvan rakennuksen alkuperäisestä sisustuksesta.

Kadettikoulu lakkautettiin 1903, Johtajan asunto muutettiin venäläisen rykmentin esikunnaksi ja upseerikerhoksi. Tässä käytössä se oli vuoteen 1917 asti. 1920-luvulta lähtien rakennus on ollut Haminan Upseerikerhona.

1990-luvun alussa valmistuneen remontin suunnitteli edesmennyt arkkitehti Tuomo Suomalainen, Museoviraston toimiessa asiantuntijana. Nykyisin tiloissa toimii Haminan Varuskuntakerho.

Jostakin syystä en löytänyt kuvia ruokailustamme, mut se kait ei ole niin olelleesta.

Vatsat täysinä ja mieli avoinna uusille haasteille pakkaanuimme bussiin ja suuntasimme uuteen kohteeseen, joka edelleen oli arvoitus.

  

 

Siellä oppaaksemme saimme persoonallisen ja mielenkiintoisen oppaan, hänen tarinointiaan kuunnellessa saimme hyvän ja selkeän kuvan Kotkan kaupungista.

 

Tässä kuva purukasasta, joita oli paljon ja meille matkalaisille pieni hupinaihe, eli siellä pystyi vaihtamaan helposti vanhat "purut".

 

Ihanaa kukkaloistoa, tosin bussin ikkunan läpi napattuna.

 

Kaikkihan me tunnemme Kotkan paitsi satamakaupunki imagostaan myös Kotkan Ruusu laulelmasta, jonka teki tunnetuksi Pauli Räsänen 1969.

Tässä Ruusun historiaa. 

Sävellys Helvi Mäkinen. Sanat Leo Anttila. Kuvat:Picasa ym. Tämä laulu oli presidentti Kekkosen lempilauluja. Ja tälle laululle oli myös esikuva.

Kotkan Ruusu eli Rosalia Mäkinen os. Gurovitch syntyi Viipurissa varakkaaseen juutalaiseen perheeseen ainoana tyttärenä 1900-luvun alussa.

Hän rakastui alaikäisenä tulisesti ja sai aviottoman lapsen rakastettunsa kanssa. Rosan äiti hirttäytyi ja perhe hylkäsi Rosan, kun hän virallisesti meni naimisiin tultuaan täysi-ikäiseksi. Rosa menetti myös oman tyttärensä Noran, kun lapsi oli 3-vuotias ja annettiin hoitoon toiseen perheeseen.

Rosalia muutti Kotkaan 1930-luvulla ja perusti sinne parturin, joka tuli kuuluisaksi takahuoneestaan. Rosalia oli erikoinen ilmestys Kotkan harmaassa katukuvassa ja hänen salonkinsa oli aktiivisessa käytössä laivojen päällystön vieraillessa siellä.

Rosalia puhui viittä kieltä ja otti mielellään vastaan tuliaisia ulkomailta. Nuoret miehet olivat Rosan lemmikkejä, lieneekö nuoruuden rakkauden menetys jättänyt pysyvät jäljet Rosalian joskus surulliseenkin elämään.

Kotkan Ruusu menehtyi 1960-luvulla ja on haudattu Helsingin juutalaiselle hautausmaalle.

Kotkan Ruusua muistellessa siirryimme makoisille leivoskahveille  legendaariseen Kairo ravintolaan.

 

Kairo ravintola on perustettu joskus 1880 luvulla ja tässä taasen nypättyä historiaa.

 

Vuosisadan vaihteessa taloon muutti Pelastusarmeija ja piti siellä päämajaansa vuoteen 1906 asti. 1907 avattiin Universal-Garden jälleen, mutta se ei ainakaan merimiehiä ilahduttanut sen enempää kuin pelastusarmeijaakaan, sillä paikka toimi nyt raittiusravintolana.

Pitkä kuiva kausi katkesi vuonna 1932, kun kieltolaki hellitti rautaisen otteensa suomesta ja Kirkkokatu 10:ssä avattiin alimman hintaluokan ravintola Kairo omistajanaan neiti Anna Koskinen. Seuraavana vuonna anniskeluoikeuksia supistettiin ja merimiehet joutuivat tyytymään viinin litkimiseen.



Neiti Anna ei viivytellyt, vaan puolusti asiakkaitaan anomalla jo alle kuukauden kuluttua laajempia oikeuksia seuraavin perusteluin: "Väkevienkin juomien tarjoilua tarvitaan merimiesten palvelujen sekä viihdyttämisen takia. Viinit eivät heille kelpaa, koska ovat tottuneet käyttämään väkijuomia viskigrogien muodossa ulkomailla sekä laivoilla. Keitettyä ruokaa merimiehet eivät syö kuten muut. Syövät laivoilla, koska ovat pienipalkkaisia". Näin painavien perustelujen edessä täytyi Alkonkin taipua ja Kairo sai oikeutensa.

Vuonna 1935 Kairo muutti nykyiseen Satamakatu 7:ään. Viereisessä rakennuksessa piti kampaamoaan Kotkan Ruusu.

 

 

Portaat toiseen kerrokseen olivat jyrkät ja seinät nimmareita täynnä, näköjään jokainen on halunut laittaa muiston vierailustaan. En tiiä moniko meijän ryhmäläisistä laittoi nimmarinsa seinälle.

Aikas hieno taideteos seinällä.

Taidettahan riitti myös baaria koristamaan. 

Odotellasseani nappasin kuvan viereisestä Vellamo merikeskuksesta. Rakennus on todella huomiota herättävä arkkitehtuuriltaan, eikä minusta olleenkaan hassumpi. Hyökyaaltoa kuvaava rakennus sopii mainiosti meren tuntumaan. Taasen kopsattua tietoa rakennuksesta ja arkkitehtikilpailusta.

Voittajaksi siilautui Hyöky-nimimerkillä suunnitelma, jossa rakennuksen hahmon lähtökohtana oli mielikuva meren liikkeestä ja julkisivujen ulkonäkö pohjautui ajatukseen merenpinnan kimalluksesta.

Kilpailu ratkaistiin tammikuussa 2005. Edellisenä tapaninpäivänä tsunami oli osoittanut meren traagisen voiman Thaimaassa. Merellä on vähintään kaksi ilmettä; levollinen ja uhkaava. Merikeskus Vellamo esittelee arkkitehtuurillaan ja sisällöllään näitä kumpaakin puolta.

 Merikeskus Vellamon suunnittelua jatkettiin kilpailun jälkeen tilanteessa, jossa Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon henkilöstöt olivat siirtymässä museoteknisesti vajavaisista tiloista uuteen ajanmukaiseen rakennukseen. Toimivan lähtökohdan ratkaisuille antoi kilpailuehdotuksen perusajatus kahden museon tasavertaisesta roolista rakennuksessa.

 Sisääntulo, aula ja korkea venehallitila muodostavat rakennuksen sisätilojen arkkitehtuurin keskipisteen, johon museoitten päänäyttelytilojen ”sisäiset pääovet” avautuvat. Suuren rakennuksen mahdollisimman selkeä tilallinen ilme auttaa orientoitumisessa. Nykyaikaiseen museoon kuuluvat auditorio, kokoontumistilat ja ravintola toimivat omana kokonaisuutenaan pienenä kongressikeskuksena.

 Rakennuksen suuri koko ja kurottautuminen kohti kaupungin keskustaa tekevät siitä kaupunkikuvallisen linjataulun. Rakennuksen, joka ohjaa kulkua torilta satamaan. Teräksestä, pellistä, lasista ja puusta niistä on Vellamo tehty.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Lahdelma. Sen julkisivut koostuvat vuoroon laudoitetusta erivärisistä peltikaseteista ja silkkipainetusta lasilevystä. Merikeskuksessa sijaitsevat Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon työ- sekä näyttelytilat, auditorio sekä ravintola ja museokauppa.

 

Osaavat oppaamme tässä mielenkiintoisessa rakennuksessa antoivat meille pienen tietoiskun Suomen merenkulun historiasta ja sen erityis asemasta maallemme.

 

Tietysti nautimme iltapäiväkahvit pienen "suolapalan" kera ravintolassa.

.

Bussimme odotteli ovella, vakmiina viemään meidät tyytyväiset ja ihastuneet matkaajat kotikonnuillemme.

Näin oli taasen yksi unohtumaton päivä oli saatu nauttia Suomen luonnosta ja maamme historiasta.

KIITOS!

PS. Yritän epätoivoisesti saadaa aikaiseksi Baltian matkasta jotain kasaan. Tehtävä tuntuu olevan aika haasteellinen, kuvia on yli 600 ja aikaa on kulunut jo niin paljon, etten meinaa muistaa, että missä ja mitä matkallamme näimmekään. Mut toivossa on hyvä elää.

terv. Paula