Jo joskus tammi- helmikuussa aloimme suunnittelemaan Viron Kartanokierrosta. Viime vuonnahan me olimme pohjois Viroon tutustumassa ja kävimme ihan rajakaupunki Narvassakin. Nyt meitä oli 36 urhoollista matkaanlähtijää (kukaan ei pelästynyt tiistain räntäkeliä) ja niinpä 5.päivä tapasimme Länsisatamassa, mukana oli niin tuttuja, puolituttuja ja ihan uusia tuttavuuksia.

 

Laivamatka Tallinkin SuperStarilla sujui rattoisasti.

Ttutustuimme laivaan, ostoksiin ja baarien tarjontaan, kuka mitäkin.

Satamassa meitä oli bussin kanssa vastassa monelle jo tuttu Virve-oppaamma ja matkamme Viron kartanoihin alkoi.

Ensimmäinen kohteemme oli Roosna-Allikun kartano-koulu.  Kartanon omistus siirtyi von Rosenille 1645 ja sen saksankielinen nimi oli Kalterbrunn joka tarkoittaa kylmää kaivoa, ilmeisesti siitä syystä, että täälllä sijitsevista lähteistä saa alkunsa esimerkiki Pärny-joki. Erottuakseen Liivinmaan Roseneista lisättiin nimeen "weiss" ja näin siitä tuli Valkoisen Ruusun kartano" Se on vuosisatojen varrella ollut monen aatelisen linnana, mutta vuodesta 1924 se on toiminut kouluna. Aikamoiset puitteet opiseluun.

Valkoiset stukki koristukset kuvaavat niin naisten hienoja asuja kuin miesten metsästysharrastusta. Kaikki nämä kipsiset koristeet on kiinnitetty eri värisiin tekomarmorisiin isoihin seinä laattoihin. Virossahan ei ole marmoria omasta takaa ja niinpä he ovat päätyneet tekomarmoriin ja yllätys, yllätys se on kuulemman kalliimpaa kuin oikea marmori ja hyvin kestävää. Suomesta kuulemman on tullut nämä taitajat ja opettaneet Virolaisille tämän taidon.

Valkoiset ruusut ovat kaikkialla esillä ja niihinhän nimikin viittaa, myös pihamaalla kukkii vain valkoisia ruusuja, romanttista ja kaunista.

Saimme hetkeksi istahtaa kartanon salissa.

Upeat portaat nousivat toiseen kerrokseen (huono kuva) ja siinäkin oli oma juttunsa. Naiset nousivat oiketa puolta ja miehet vasenta

Haikaranpesä kiinnosti myös kaikkia, pesässä ilmeisesti oli poikaset ja niiden ruokkimisessa haikarat saivat sukkuloida. Meillä oli tarkoitus nauttia päiväkahvit kartanossa, mutta siellä oli sähkökatkos ja koko linna pimeänä. VC käynnitkin hoituivat kynttilän valossa. Kahvitauko pidettiinki sitten läheisessä Rukki Majassa, tarjoilu ei ollut kovin nopeaa, koska he eivät olleet osanneet varautua, että yks kaks 40 matkalaista haluaa palvelua. Mutta hyvinhän se meni ja ehdittiin piipahtamaan viereisessä kyläpuodissakin.

Ruokalistassa oli ideaa.

Täältä matkamme jatkui Pöltsamaalle ja matkan varrella ihailimme valko- ja keltavuokkojen runsasta kukintaa ja tietysti kuuntelimme Virven mielenkiintoista tarinointia Viron historiasta ja ennnen kaikkea kartanoiden tarinoita. Jossakin vaiheessa en muista vuosilukua on tehty jokin kartanoosoitteisto ja Virossa on silloin ollut pitkälti toista tuhatta kartanoa, nytkin vielä on noin 800 kartanoa joista osa on kunnostettu neuvostoajan jäljiltä ja osaa vielä kunnostetaan, muutamien kohdalla on omistusoikeudetkin vielä selvittämättä.

No me kuitenkin päätimme käydä ottamassa "muutamat neuvoa antavat", eli tutustuimme paikalliseen viinikellariin.

Viinikellari sijaitsi vanhan linnoituksen kivijalassa.

Viinejä oli sen seitsemää sorttia. Oli kuivaa, puolikuivaa ja makeaa, kaikki kuitenkin valmistettu virolaisista marjoista ja hedelmistä. Olihan niitä kiva maistella ja kyllä sieltä taisi vähän jokaisen kassiin sujahtaa matka tuliaisiakin, hinnat eivät ainakaan huimanneet. Maksoivat noin 3 - 5 euroa pullo.

Pienessä "sievässä" olikin mukava poiketa lounaalle kahvila Rivaliin.

Seljanka keitto maistui varmaan jokaiselle, niin hyvää se oli ja pääruokana söimme possunkyljykset ja olipa tuhteja annoksia monella jäi jo jälkiruoka nauttimata.

Sieltä jatkoimme matkaamme yöpymispaikkaamme, poikkesimme kuitenkin ostostauolle Löuna-Keskuksessa.

Majoituimme Pyhäjärve SPA hotelliin. Siellä kuitenkin oli varauksemme kanssa ollut hieman ongelmia, eivät kuulemman olleet saaneet remontoituihin huoneisiin kaikkia huonekaluja ajoissa ja niinpä meistä 12 henkilöä joutui majoittumaan läheiseen Otepään Berndhard hotelliin. Matkalaiset mukautuivat hyvin muutoksiin, eikä näin ollen aiheuttaneet nurinoita.

Kake ja minä majoituimme Otepään Berndhardissa ja eikä hassummat näkymät olleet parvekkeeltamme. Tässä nautimme hotellin tarjoamaa viiniä ja huomatkaa, miten vihreä koivu jo on. Huoneemme kyllä oli aluksi kuin "jääkellari" ja kauhulla ajttelin seuraavaa yötä. En tiedä mistä kylmyys johtui, Kake yritti säädellä lämpöpattereita ja kävimme kurkkaamassa onko muillakin yhtä viileätä. Ei ollut ja jäimmekin kavereiden huoneeseen "iltaa-istumaan" ja viiniä nauttimaan. Ja jossakin vaiheessa huoneemekin lämpeni siedettäväksi.

Keltavuokot kukoistivat (kuva Raili B)

Aamulenkillä törmäsimme näin upeaan linnaan, se on kuulemman jonkun miljonäärin yksityisomistuksessa.

 Ja tätä liikennemerkkiä ei Virvekään osannut selittää, mutta veikkasi sen varoittavan keinolumesta Otepäässä kun oltiin. Aamiasen jälkeen lähdimme noutamaan SPAssa majoittuneita ja yhdessä sitten tutustuimme laajemminkin Otepään maisemiin.

Ehdimpä saamaan muutaman keltavuokon juurakon.

Tämä kuva on otettu Otepään hyppyritornin juurelta.

Sangasten kartano on eräv Viron upeimpia ja sen historia liittyy läheisesti suomalaisuuteen. Kartano on rakennettu 1879-1883. Perimätieto kertoo, että kauniin rakennuksen tilasi Friedrich von Berg sen jälkeen, kun hänen skotlantilaisen rakastettunsa isä kieltäytyi antamasta tytärtään niin köyhästä ja villistä maasta olevalle sulhaselle. Myöhemmin von Berg avioitui nuoren suomalaisen aatelissuvun tytön kanssa ja sai kaksi lasta. Von Bergien suku on vaikuttanut paljon Suomessa, venäjän vallan aikana Friedrich oli marsalkka, Venäjän sotapäällikkö ja Suomen kenraalikuvernööri ja Puolan varahallitsija. Heidän jälkeläisiään asuu edelleen Suomessa ja vieläkin on epäselvyyttä omistusoikeudesta. Tällä hetkellä kartano on kuitenkin kunnan omistuksessa.

Upea sali holvattuine kattoineen.

Ruokasali, jonka tammiset kattoparrut ovat alkuperäisiä. Linna toimii nykyisin hotellina. 

Nyt en jaksa pidemmälle kirjoitella, jatkuu myöhemmin.