Aloitimme syyskauden jo ennen ensimmäistä jäsentapaamista.Jo keväällä aloimme suunnittelemaan matkaa PIETARIIN. Matka toteutettiin 1.-4.9.2011.

 

Tästähän varsinainen matkamme alkoi, kävimme Panorama matkatoimistossa laittamassa vireille viisumianomuksemme. Kuva toimistossa jossa Kosti Heiskanen ja hänen vaimonsa leena työskentelevät. Molemmat olivat myös matkallamme mukana.

Jep. Pietarin matkan aamu on koittanut. Hieman huolestuneina. Sillä viime päivinä on saatu sateita ja oikein kunnolla, myös Pietarin sääkartta lupailee koko ajaksi sateita. No, pysytäänhän tuoreena. Allegro juna starttaa hesasta klo 10.00 ja siinä kyydissähän mekin reissumme aloitimme. Hieman huonosti oli lähtijöitä meidän yhdistyksestä, emmekä näin ollen saaneet ihan "omaa matkaa", mut muiden joukossa saimme paljon uutta nähtävää ja koettavaa.

 

 

 

Helsingin asemalla junan lähtöä odottelemassa.

 

 

Ja sitten olimmekin jo junassa ja matkalla Pietariin. Junamatka kesti vain 3 1/2 tuntia ja se aika sujui rattosasti rupatellessa, myös passi. ja tullitarkastukset tapahtuivat junassa. Ei siis yhtään jonotusta.

 

 

 

  

Tuotapikaa olimmekin jo aurinkoisessa Pietarissa ja tutustumisemme kaupunkiin alkoi. 

Pietari joka vuosina 1914–1924 oli nimeltään Petrograd, ja 1924–1991 Leningrad on noin 4,7 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Se on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki ja tärkein Venäjän Itämeren satamakaupunki. Pietari on myös maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki. Se sijaitsee Suomenlahden pohjukassa Nevan suistossa, osittain Karjalankannaksen kaakkoisosassa ja Suiston saarissa. Pietari on Venäjän suurimpia kulttuurin ja koulutuksen keskuksia. Pietarin historiallinen keskusta on yksi Unescon maailmanperintö kohteista.

 

 

 

Ensin tietysti nautimme lounaan ja se maistui varmaan kaikille. 

 

Harmikseni en muista ketä tämä niin sanottu "suurimies" patsas esitti.

 

Kiertoajelun aikana oppaamme osoitti horisontissa näkyviä kolmea savupiippuja ja kertoi niiden olevan Pietarin sydän. Ilman niitä kaupunki ei toimisi. Me arvailemaan, ovatko ne lämmön- tai vedenjakelun keskuksiin kuuluvia. Mutta kohta oppaamme selvitti niiden olevan VODKA tehtaita, eli ilman niitä elämä kaupungissa hiipuisi.

 

Ensi vilkaisu Eremitaasiin, tai paremminkin sen upeaan ulkonäköön.

 

Lounaan jälkeen oli kiertoajelu kaupungilla ja tutustuminen Pietari Paavalin linnoitukseen.

 

 

Pietari-Paavalin linnoitus sijaitsee Jänissaarella Nevajoen rannalla. Siellä sijitsee muun muassa Pietari-Paavalin katedraali, jonne on haudattu kaikki Venäjän keisarit Pietari I:stä lähtien. Linnoitus on toiminut myös poliittisten vankien säilytyspaikkana. Nykyään se on osa Pietarin kaupungin historian museoa. Siellä toimii myös Pietarin rahapaja.

Pietari Suuri perusti linnoituksen syntymäpäivänään 16. toukokuuta 1703. Suurta Pohjan sotaa varten. Se rakennettiin alun perin puusta. Kivirakennelmat tehtiin vuosina 1706 - 1740. Linnoitusta ei koskaan käytetty sotatoimissa.

1725 Pietari Suuri kuolee tammikuussa, ja hänen ruumisarkkunsa sijoitetaan tilapäiseen puukappeliin keskeneräisen Pietari-Paavalin tuomiokirkon sisällä. Arkku lasketaan maan poveen 1731, ja katedraalista tulee Romanovien hallitsijasuvun hautakirkko noin 200 vuodeksi. Sinne on haudattu Venäjän keisarit ja keisarinnat Pietari Suuresta Nikolai II:een, lukuun ottamatta Pietari II:ta ja Iivana VI:tta.
Linnoitus oli tärkeässä asemassa vuoden 1917 vallankumouksissa. 1970 luvulla aloitettiin uudelleen tsaarien aikainen perinne, eräältä bastionilta ammutaan päivittäin tykillä puolipäivän hetken ilmoittava merkkilaukaus.

 

Mielenkiintoinen kohde, ikävä kyllä emme päässeet tutustumaan sisätiloihin, mutta vaikutuksen teki jo linnoituksessa kävely.

 

 

 

Lukuisat kanavat halkovat Pietaria. 

 

Tämä Keisaria esittävä patsas (en muista ketä niistä) on karrikoitu suhteettoman pienellä päällä. Mutta se on haluttu kuvauskohde (Istua keisarin sylissä).(tämäkin ilmeiseti on Pietari Suuri)

 

Kanavaristeyilylle lähdimme illan hämärtyessä. Upeita valaistuja siltoja. Pietarissa on myös useita nostosiltoja, jotka avautuvat määrättyinä aikoina, silloin laivaliikenne pääsee kulkemaan. Yhtenä yönä aamuyön tunteina heräsin ja katselin kaupunkia. Hips, juuri silloin hotellimme viereinen kääntösilta nousi ja laivaliikenne soljui avautunutta väylää pitkin. Otin siitä kyllä kuvankin, mutta ei ole käyttökelpoinen, ensinnäkin pimeässä ikkunanläpi otettu kuva on melkein musta, hieman häämöttä nostetut sillan osat.

 

 

Iloksemme vai liekkö ihan kunniaksemme taivaalle alkoi nousta tuhansi ja tuhansi paperilyhtyjä, vaikuttava näky. 

 

Tietysti nautimme shamppanjaa, pikkusuolaista ja vodkaa.

 

 

Oli kyllä mukava puikkelehtia Pietarin kanavissa ja ihailla valaistuja rakennuksia.

 

Tämä katu on Nevskin poikkikatu, aika rauhallinen vielä aamuvarhain.

 

 Eremitaasen taideaarteisiin tutustuminen alkoi tästä upeasta portaikosta.

 

Eremitaasin museo on perustettu vuonna 1764 ja se on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista taide- ja kulttuurihistoriallista museoista. Sen  kokoelmissa on noin kolme miljoonaa taide-esinettä, jotka ovat nähtävinä Talvipalatsissa, vanhassa/suuressa eremitaasissa , pienessä eremitaasissa ja uudessa eremitaasissa. Eremitaasissa on valtava kokoelma länsieurooppalaista taidetta. Onkin laskettu, että jos matkailija tutkisi 1 minuutin ajan jokaista esillä olevaa esinettä veisi häneltä 11 vuotta ennen kuin hän olisi nähnyt jokaisen museossa esillä olevan esineen. Eremitaasissa on nähtävissä mm. Leonardo da Vincin, Raphaelin, Van Goghin, Matissen, Renoirin, Cezannen, Monetin, Gauguin ja Degasin töitä. Eremitaasin rakennuskokonaisuus on jo sellaisenaan taideteos

 

Meidän vierailumme Eremitaaseen rajoittui noin 2 1/2 tuntiin, mutta sinä aikanakin ehdimme nähdä niin runsaasti taideaarteita, ette mielemme varmaan olisi enempää pystynyt yhdellä kertaa vastaan ottamaan.

 

Oppaamme johdatti meitä määrä tietoisesti toinen toistaan upeampien taideaarteiden luo. Meillä oli kuulokkeet, joiden kautta kuulimme oppaan selostuksen hyvin.  Kuulokkeista oli myös hyötyä, kun jäin kuvaamaan jotain kohdetta ja ryhmä oli siirtynyt eteen päin. Hieman jo hätäännyinkin, mutta kun hieman liikuskelin salissa niin jostakin kolkasta kuului oppaamme ääni, olipa helpotus löytää ryhmämme.

 

 

Näitä suloisia "cupidoita" (tai mikä oikea nimi onkaan) en väsy kuvaamaan koskaan, minusta ne on niiiiiiiin hellyttäviä.(RailiB kertoi niiden olevan "kerubeja")

 

  '

Ranskalais filosofi Voltaire oli Katariina Suuren kanssa tiivissä kirjeenvaihdossa ja hänen patsaansa on myös löytänyt paikkansa Eremitaasista.

 

 

Mitä upeimpia kattokoristeita.

 

Katariin Suuren muotokuva.

 

Oli pakko lisätä tähän vanha kuva, jossa esitän Katariina Suurta. Onko yhdennäköisyyttä?

 

Kristallikruunut ja holvatut koristeelliset katot olivat ihailemisen arvoisia.

 

 

 

Valtaistuinsali ja sen symmetrinen kattokoristelu, muistaakseni tämän huoneen kattokuvioinit toistui lattiassa.

 

Valtaistuin.

 

 

Parkettilattiat oli valmisteeu 16 eri puulajeista ja niillä saatu hienoja kuviointeja. Nykyinen Eremitaasin johtaja ei halua, että vieraat pitävät jalkineiden suojana muovitossuja, koska se on arvotaidetta alentavaa. Nyt lattiat joudutaan uusimaan kahden vuoden välein, koska kulutus on miljoonien ja miljoonien vieraiden jäljiltä niin kova. Itse vaatisin kyllä tossujen käytön ja suojelisin upeita lattioita.

  

 

Verikirkko sijaitsee Griboedoc-kanavan varrella, paikalla, jossa salamurhattiin Venäjän tsaari Aleksanteri II; tsaarin kulkueeseen heitettiin pommi ja tsaari haavoittui kuolettavasti. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1881 ja se valmistui vuonna 1907. Kirkko on kuuluisa sipulinmuotoisista kupoleistaan, joita peittävät kulta- ja emalikoristeet sekä monivärisistä mosaiikkipaloista sekä kirkon ulko- että sisäpuolella. Mosaiikki taiteen mestariteos on yksi Pietarin ihailluimmista arkkitehtuurisista ihmeistä. Kirkko suljettiin 1930-luvulla ja se avattiin uudestaan vuonna 1997.

 

Kadulla tuli koululaisryhmä vastaan ja huomatkaa miten hienosti he ovat pukeutuneet. Kaikilla tytöillä isot rusetit kaunistamassa kampausta.

 

Ruokailimme tässä Verikirkon vieressä olevassa ravintolassa.

 

Sali oli peilein saatu näyttämään isommalta kuin olikaan.

 

 

 

Peilien ansiosta myös pystyi seuramaan musiikkiesityksiä, vaikka sattuikin istumaan selin esiintyjiin. Upea ja aito venäläistyyppinen esitys.

 

 

Iisakin kirkko on Pietarin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Se on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus (korkeus 101,5 metriä). Iisakin kirkon kupolista on upeat näkymät kaupungin yli. Kirkkoon mahtuu kaikkiaan 14 000 ihmistä ja sen rakentamiseen osallistui neljän vuosikymmenen ajan yli 400 000 ihmistä. Pyhä Iisakki Dalmatialainen oli Romanovin suvun oma suojelupyhimys. Alkuperäinen Iisakin kirkko oli pieni puukirkko, jossa Pietari I ja Katariina I vihittiin vuonna 1712. Nykyinen Iisakin kirkko, jo neljäs versio, rakennettiin 1818-1858. Katedraalissa on satoja 1800-luvun mestareiden maalauksia, patsaita ja mosaiikkitöitä, mm. Montferranin marmorinen rintakuva ja Bryullovin fresko kupolissa. Katseenvangitsijoita ovat myös kauniit pronssista valetut ovet sekä valkoisesta marmorista tehty ikonostaasi, jonka pylväiköt ovat malakiittia ja lasuurikiveä. Esillä on myös kirkon rakentamisesta kertovia asiakirjoja, piirustuksia, kaiverruksia ja pienoismalleja.
Kirkon vieressä Nevan rannalla kohoaa Pietari Suuren patsas, Vaskiratsastaja, kaupungin symboli. Myytin mukaan Pietarin kaupunki on turvassa niin kauan kuin patsas seisoo paikoillaan. Toisessa maailmansodassa Vaskiratsastaja suojattiin hiekkasäkeillä – ja kovia kärsinyt kaupunki pelastui lopulliselta tuholta. (Googlattua tietoa).

 

 

 

Kupolinhuipulla leijailee kyyhkynen. (olenpa ylpeä kun sain kuvan onnistumaan näinkin hyvin)

 

 

 

 

Pienoismallit kirkon neljästä erilaisesta muodosta.

 

Smolnan ohi ajettiin vain bussilla, mutta sain jonkinlaisen kuvan tästä kauniista sini-valkoisesta rakennuskopleksista.

 

"Venäläiseen" illanviettoon valmiina.

 

Juomina oli vettä, samppanjaa ja vodkaa.Illallinen oli maukas ja hyvin perinteinen venäläisruokineen.

 

Ohjelmana oli reippaita laulu- ja tanssiesityksiä.

 

 

Tytöt kaapasivat tanssinpyörteissin myös meijän ryhmäläisen.

 

Ravintola oli nimetty Tsaikovskin mukaan ja tässä hänen muotokuvansa koristaa salin seinää.

Pieni tarina: (Kun Tsaikovski oli 35-vuotias, hänen taloudelliset huolensa väistyivät erikoisella tavalla. Rouva von Meck oli Pjotria noin 10 vuotta vanhempi varakas leskirouva, joka päätti alkaa rahoittaa Tsaikovskin sävellystyötä. Ehtona oli, ettei Pjotr koskaan saisi yrittää tavata häntä henkilökohtaisesti. Rouva von Meck tilasi sävellyksiä Tsaikovskilta ja piti tähän yhteyttä kirjeitse. Yhden päivän aikan he saattoivat kirjoitella toisilleen jopa neljäkin kirjettä! 13 vuoden aikana kirjeitä kertyi 1300 kappaletta.) liekkö totta vai tarua.

 

Hauska ilta ja viihdyttävä.

 

"Opaskanttorimme" soitteli meille pienoa, hän on tosiaan Suomen-Inkeriläisi ja toimii kanttorina. On usein vieraillut myös Suomessa musisoimassa. Taitava pianista, mahtava laulunääni ja oikein miellyttävä oppaanakin.

 

 

Katariinan palatsi on suosittu turistinähtävyys, enkä lainkaan ihmettele sitä, sillä niin upeita huoneita ja taide-esineitä palatsi on täynnä.

 

 

Palatsin prtilla, ja tässä taasen googlattua infoa: Pushkin (Tsarskoje Selo) sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Pietarista. Tsarskoye Selo oli Pietari Suuren ajoista lähtien kaikkien tsaariperheiden suosittu kesänviettopaikka. Kylän nimi onkin osuvasti vapaasti käännettynä Tsaarien kylä, Tsarskoje Selo. Vuonna 1918 kylän nimi muutettiin lasten kyläksi ja 1937 sitä alettiin kutsua suuren venäläisen kirjailijan/runoilijan Aleksander Pushkinin mukaan Pushkiniksi. 1990-luvulla aluetta aloitettiin jälleen kutsua Tsarskoje Seloksi, mutta Pushkin nimi on myös yhtä yleisesti käytössä. Kommunistivallankumouksen jälkeen alueelle perustettiin museo ja toisen maailmansodan aikana alue kärsi suuresti (mm. kuuluisa meripihkahuone ryövättiin; ryövättyjen esineiden kohtalo on vieläkin mysteerio). Osa Katariinan palatsin aarteista ehdittiin siirtää turvaan, mutta meripihkahuonetta ei ehditty siirtää vaan se yritettiin naamioida; turhaan.

Pushkinin kuuluisin kohde on ehdottomasta majesteettinen Katariinan palatsi. Katariinan palatsi rakennettiin vuosina 1717-1723. Barokkityyliin rakennetun palatsin komea, sininen, valkoinen ja kultainen julkisivu on lähes 300 metriä pitkä. Palatsissa on lukuisa määrä erityylisiä loisteliaita saleja ja huoneita, joiden seinät on koristeltu silkillä ja maalauksilla. Palatsia ympäröi vehreä ranskalais- ja englantilaistyylinen puisto, jota kaunistavat lukuisat hurmaavat paviljongit. Sisällä koristeluun on käytetty useita eri tyylejä. Palatsin kuuluisa meripihkahuone avattiin yleisölle 30.5.2003, Pietarin 300-vuotisjuhlan kunniaksi; entisöintityöt oli aloitettu jo vuonna 1979. Entisöinnin piti tapahtua pitkälti valokuviin perustuen, joten työ oli vaivalloista. Meripihkahuonetta kutsutaan toisinaan maailman kahdeksanneksi ihmeeksi; eikä syyttä.

 

 

 

Palatsin kirkko torneineen.

 

Julkisivu on koristeltu patsain.

 

 

Tässä sitä kultaa ja loistoa on...

 

Tsaarin aikainen pöytäkattaus.

 

 

Loistoa, loistoa ja kullan kimallusta. Tuntuu, että ainoastaan mielikuvitus on ollut rajoituksena kun näitä palatseja on rakennettu. Pakko oli aina työntaa taka-alalle ajatukset, että millä hinnalla.......Kun tavallinen kansa kärvistli toimeentulon rajalla.

 

 

Margareetta ja Kake ikuistettiin yhdessä peilissä. 

  

Palatsin valokuva näyttelyssä oli kuva myös "meidän Tarjasta" ja tyylikäs kuva onkin. 

 

 

 

 

Yllä kuvia palatsin puistosta otettuna.

 

Ja ei kun syömään.....

´´

´ 

 

Ravintolan nimi oli "daVinci" nautimme maukkaan lounaan rauhallisessa ympäristössä. (ei ollut muita asiakkaita)

 

 

Siinä pari tyttöä lähtee nauttimaan oopperesitysestä.

 

 

Taasen lounastettiin jo tutuksi tulleessa Sant Petersbug ravintolassa.

 

 

Osa meistä teki myös "Limusiiniajelun" pimenevässä Pietarin illassa, ajelun aikana siemailtiin taasen shamppanjaa ja taisi olla hieman vodkaakin. Mukava kokemus ja helppo, turvallinen tapa tutustuä öiseen Pietariin.

  

Viimeisenä matkapäivänä ajoimme metrolla Venäjäntaiteen museoon. Tässä hotellin alla sijaitseva metroasema.

 

 

Metromatkkajia.

 

Museon edustan puistossa seisoo Aleksadr Pushkinin patsas (Mihail Anikušin, 1957).

 

 

 

  Venäläisen taiteen museo tai Venäläinen museo on maailman laajin venäläisen taiteen museo. Se toimii neljässä eri rakennuksessa Pietarin keskustassa. Museo perustettiin huhtikuussa 1895Nikolai II:n käskystä taiteen, kulttuurin ja historian museoksi ja avattiin maaliskuussa 1898 nimellä Aleksanteri IIIvenäläisen taiteen museo. Museon kokoelma koostui alkuvaiheessa Eremitaasin ja muiden palatsien tauluista. Vuonna 1902 museossa avattiin etnograafinen osasto.

Museon empiretyylinen päärakennus, entinen Mihailovskin palatsi, joka oli alun perin suuriruhtinas Mihail Pavlovitšin yksityisasunto, rakennettiin 1819-1825 arkkitehti Carlo Rossin piirustusten mukaan. Se sijaitsee Pietarin kaupungin pääkadun Nevski Prospektin tuntumassa Taiteiden aukiolla.

   

   Liikuttavan sympaattinen "Ensi askeleet" patsas

  

Tämä "MUSTA AUKKO", on kyllä kiusannut minua vuosia.(toki en ole varma onko kyse samasta taulusta) Vuosia sitten vieraillessani Eremitaasissa opas esitteli (hilpeänä) kuuluisan taideteoksen, jonka museo oli hankkinut juuri miljoonalla dollarilla. Me kaikki katsojat katselimme suu auki ja yritimme löytää siitä sen jonkin....mut tuloksetta. Opastakin nauratti, mutta hyssytteli meitä olemaan hiljaa. KYLLÄ TAIDETTA ON MONEN LAISTA (eikä kaikkea tarvii ymmärtää) 

 

Tässä on harvinainen maalaus, siinä esitetään Kristus murrosukäisenä.

 

Ja sitten taasen ruokailua.....

 

 

Teimme vielä iltapäivällä kiertoajelun Pietarin lähijöihin.

 

Ups, jostakin on putkahtanut limusiinin kuva, ei kuitenkaan tainnut olla meijän menopelimme.Silloin kun me ajelimme limusiinilla, niin osa ryhmäläisitämme kävi nauttimassa venäläisen baletin hienouksista. Sekin oli kuulemman ollut vaikuttava ja nautitinnollinen esitys.

 

Hienoja palatseja ympäristöstäkin löytyy ja niitä myös kunnostetaan ahkerasti, entiseen loistoonsa.

 YTV:llä on ihan Pietarin tuntumassa komia lasipalatsi, niitä ei matkallamme monia näkynyt (onneksi).

 

 

Ja lähtöitkuja vailla....

 Pietarissa Suomen rautatieasemalla. Sieltä Allegro juna starttasi kohti koti Suomea. Junassa ei muuten ollut moittimista, mutta tarjoiluvaunu ammotti tyhjyyttään. Nälkäiset eivät saaneet edes pientä suupalaa. tarjolla oli vain shamppanjaa. Näin VR kunnostautuu tälläkin saralla.

Joskus iltasella yhdentoista aikoihin olimme kotona. Matka oli mielestäni oikein hyvä ja paljon nähtiin, mutta paljon jäi näkemättä velä. Minulla on mielessä pari kolme kohdetta Pietarissa joissa vielä haluaisin käydä, saa nähdä toteutuuko toiveeni.

Nyt en taasen voi muuta kuin pyydellä anteeksi tätä blogi sepustustani. Nämä jälkeen päin tehdyt matkajutut ovat liian haastavia, ei oikein tahdo pysyä mielessä, että mitä, missä ja milloin.....

Mut hyvät matkatoverit täydentäkää ja korjailkaa virheitäni.

Ehkä vielä joskus jonnekin teemme yhteisen reissun.