Eihän kesää ilman kesäteatteria!

9.7. lähdimme Piirin järjästämälle teatterimatkalle Mustion linnaan. Päivä oli mitä lämpimin ja mielialat korkealla. Ensimmäinen etappimme oli Lepolammella, joka sijaitsee kauniin Kivilammen rannalla, Nuuksion kansallispuiston naapurissa. Siellä nautimme runsaan ja makoisan buffetlounaan ja tutustuimme kauniiseen ympäristöön.

 

Sieltä sitten suuntasimme läheiseen Mustion linnaan. Hieman olin pettynyt kun emme päässeetkään tutustumaan tähän vanhaan ja kauniiseen linnaan ja kuulla sen vaiherikkaasta historiasta. Mutta, mutta...

 

 Komean päärakennuksen ohitimme matkalla teatteri paikalle. Linna on rakennettu 1783 - 1792 Tyylisuunta edustaa pääsääntöisesti uusklassismia, mutta sisältää myös muitakin tyylisuuntia. Kartanon historia ulottuu aina 1600 luvulle asti. Mainittakoon että, Nykyinen päärakennus on ensimmäinen talo Suomessa (liekkö koko maailmassa), johon on rakennettu kaksislasi-ikkunat.

Tämän veistoksen nimestä, taustoista ja tarkoituksesta en tiedä, mutta taitaa olla "auringonpalvoja", niin nautinnollisessa ja rennossa asennossa henkilö on kuvattu. (RailiB tiesi kertoa, että patsaan nimi on nukkuva Fauni, kiitos Raili tarkennuksesta)

 

 

Miina Äkkijyrkän tai nykyisin kati Miina Loivan 2Peltilehmätkin" olivat löytäneet laidunpaikan linnan puistikosta.( Tämäkin on vain oma arvaukseni, lehmien muodon ja koon perusteella.).

 Kauniita rakennuksia oli ympäristössä, mutta jäivät epäselviksi historianja käyttötarkoituksiensa osalta.

 

 Mut teatterimatkahan tämä oli ja saimmekin aimo "pläjäyksen" Riemurahat näytelmästä, menoa ja melskettä piisasi, niin ett, heikompia heikotti.

Rooleissa oli Satu Silvo ja Oskari Katajisto.

Jokatapauksessa ihan kiva kesäteatterimatka ja eihän sitä aina tarvise niin tarvitse syventyä paikallishistorioihin, vaikka niillä kohdin aukkoja on sivistyksessä. (tuo "niilläkohdin" sana on kyllä väärin, sillä aukkoja sivistyksessäni riittää joka suuntaan).

Mukava kesäpäivä kivassa porukassa.

Paula